torstai 10. heinäkuuta 2014

Puutarhan kuulumisia

Tänä vuonna säät eivät ole kovastikaan hellineet puutarhaa. Pitkä kylmä kausi teki huonoa tomaateille ja kurkuille, mansikkamaahankaan ei näytä olevan tulossa yhtään kukkaa :(
Taitepavut eivät koskaan nousseet pintaan. Ajattelin ostaa kaupasta valmiita salaattipuskia ja istuttaa niitä tilalle....
Ja voi vihulainen, en ymmärrä kuinka vaikeaa on kasvattaa hei retiisejä?? Tänäkin vuonna, taas, on retiisin lehdet täynnä reikiä, vaikka ovat olleet koko ajan harson alla? En ymmärrä!
Toinen hitsiläinen on lehtikaali, niihinkin on pienet madot iskeneet ja ovat reikiä täynnä, vaikka ovat olleet harson alla. Madot iskivät heti, kun jouduin ottamaan pienet "pullokasvihuoneet" pois tilanahtauden vuoksi. Siinä samassa on lanttukin nakerrettu olemattomiin.
Mutta jotain hyvääkin, ettei pelkkää pahaa.
Kun nuo muutamat lajikkeet ovat kärsineet, niin toiset ovat saaneet olla rauhassa.
Punajuuren lehdet ovat silkoisen siletä. porkkana on saanut olla rauhassa kuten myös parsasalaatti, pinaatti ja mangoldi. Herneet tekevät hurjasti vartta, nyt kun lämpimät kelit ovat vihdoin täällä.
Mikä vauhti kasvuun onkaan tullut lämmön myötä!


Voi kurjuuksien kurjuus, katsokaa nyt niitä retiisejä! 
Houkutus kasveiksi päätyivät sitten....

Fiksua ottaa kuva salaateista juuri kastelun jälkeen :D
Ovat nyt ihan latistuneet, iltaan mennessä tuosta sitten nousevat taas...

Tomaateista Roma ja Inkac ovat elpyneet ja tehneet komeaa
lehteä, keskellä oleva Outdoor girl taas on kovin alaston, kun jouduin nyppimään
melkein kaikki kuolleet lehdet pois...

...mutta hyvä että nypin! Kuollut tuo ei nimittäin missään nimessä ole, vaan tekee 
jo tomaatin alkuja, ja enemmän kuin Roma ja Inkac!

Inkacakin tosin jo pilkottaa ensimmäinen pieni tomaatti :)
Ja kukkia on kovasti!
Kasvihuoneellisilla kasvattajilla satoa pukkaa jo kovasti, tiedän,
mutta eipä näillä ulkotomaateillakaan huono tilanne lopulta ole.

Kirsikkatomaatti sentään alkaa tuottaa jo ihan kypsääkin satoa,jee!

Ja ihanat keltaiset kesäkurpitsat kasvavat nyt kohisten lämmön myötä <3
Taaimmaisessa on yksi kappale jo ihan syömäkelpoisessa koossa, vielä en ole kuitenkaan
raaskinut poimia pois. Vihreässäkin on lopulta jo pienet alut, mutta kyllä nämä 
kasvusäkeissä olevat keltaiset peittoavat ne!

Herneissä ei ole vielä kukkia, mutta luulenpa että sekään
aika ei ole enää kaukana...

Ja tässä puutarhan pieni yllättäjä! Avomaankurkun kolmesta taimesta yksi kuoli heti,
ilma oli kertakaikkiaan liian kylmä. Nämäkin kaksi ovat erittäin kitukasvusia ja
hengissä vain nipin napin, Mutta kas! Tänään oli ilmestynyt toiseen pieni kukka!
Jos sieltä vaikka yksi kurkku sitten tulisi :)

Ja on kertakaikkiaan ihanaa, että ilmat ovat nyt suosineet.
Tyttä kavereiden kanssa pari päivää sitten otimme ja kokosimme piknikkorit ja
piknikviltit ja suuntasimme rannalle viettämään tyttöjen aikaa. 
Jokaisen piknik reissun tarpeellisin tavara: emalinen Tommy Tabermannin runomuki <3

Neulomisestakin olen taas innostunut.
Facebookin Voihan villasukka! ryhmässä näkee niin inspiroivia käsitöitä,
että innostuin sitten kokeilemaan ekaa kertaa kirjoneulevilliksiä. Näitä on oikein kiva tehdä!
Ja hei, en ole tainut mainita, mutta opiskelen tällä hetkellä siis käsityönopettajaksi
 ja nämä tosiaan ovat ENSIMMÄISET kirjoneulesukkani :D
Kirjoneulepipon olen mm. suunnitellut ja tehnyt, mutta jotenkin jääneet
nämä sukat vähemmälle. Ja neulominen muutoinkin. Olen enemmän sellainen virkkailua, kankaanpainantaa ja huovutusta harrastava tyyppi. Vasta viimeisen vuoden aikana olen koulussa innostunut enemmän myös neulomisesta ja ompelusta :)
MUTTA MILTÄS SIIS NÄYTTÄÄ MEITSIN EKA KIRJONEULESUKKA? 
(ensi kerralla käytän ehkä lankoja, joissa ei ole noin kovasti paksuuseroja... :P)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti